Syyskaudelta hyvää palautetta – ”Tulokset ovat lupaavia”

 
Asiakkaiden tyytyväisyys on erityisen tärkeää kotipalveluita tarjoavalle yritykselle, ja siksi Stellalla tehdäänkin suuri asiakastyytyväisyyskysely kahdesti vuodessa.

– Me teemme työmme asiakkaamme kotona ja tehtävämme on helpottaa asiakkaamme arkea, joten meille on tietysti tärkeää tietää, miten olemme onnistuneet ja missä meillä on kehitettävää, kertoo Stellan toimitusjohtaja Juhani Pälve.

Stellalla on yli 55 000 asiakasta, joista osa hankkii palvelunsa omalla ja osa kunnan kustannuksella. Siksi tyytyväisyyttä selvitetään niin palveluita käyttäviltä asiakkailta, heidän omaisiltaan kuin kuntien edustajilta.

Kyselyn yhteydessä vastaajien kesken arvottiin 300 euron Stella-lahjakortti. Lahjakortin voitti Johanna Tampereelta. Olemme olleet voittajaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille osallistuneille!

Päättyvän syyskauden kyselyssä tutkittiin kotihoidon ja kotisiivouksen asiakkaiden sekä turvapuhelimen asiakaskuntien kokemuksia. Aiemmilta kerroilta tuttu lastenhoito ei ollut mukana, sillä kyselyn alkaessa oli jo ehditty sopia lastenhoidon liiketoiminnan myynnistä toiselle yritykselle.

– Suurkiitos kaikille vastaajille, sillä saimme taas arvokasta tietoa. Näyttää siltä, että vaikka kehitettävää luonnollisesti riittää, suunta on jatkunut kevään kyselyn jälkeen oikeana, Pälve summaa.

 

Tyytyväisiä asiakkaita kaikilla palveluilla

Stellan kyselyssä asiakkaiden tyytyväisyyttä selvitetään erilaisten kysymysten avulla, mutta yksi kysymyksistä käy suoraan asiaan: kuinka tyytyväinen olet Stellan palveluihin? Vastaukset olivat Stellan kaikkien palveluiden kesken hyvin samansuuntaiset, sillä kaikki keskiarvot osuivat vain kahden kymmenyksen päähän toisistaan.

Tuloksia: Kuinka tyytyväinen olet Stellan palveluihin?

Graafi asiakkaiden tyytyväisyydestä

Pylväissä olevat luvut kertovat vastaajien antamien arvosanojen prosenttiosuuden ja keskiarvo vastausten keskiarvon. Suluissa oleva luku kertoo kevään kyselyn tuloksen.

 
– Kotihoidosta saimme selvästi viimekeväistä paremman tuloksen, ja olemme siitä tietysti todella iloisia, mutta yhtä ylpeitä voimme olla kaikista liiketoiminnoistamme. Ylivoimaisen merkittävä osa asiakkaistamme on ollut meihin tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä, Juhani Pälve sanoo.

 

Stellaa myös suositellaan mielellään

Paitsi tyytyväisempiä, kyselyyn vastanneet olivat myös halukkaampia suosittelemaan Stellan palveluita. Kotihoidossa ja kotisiivouksessa parannettiin selvästi, kun taas turvapuhelinpalveluissa suositteluhalukkuus pieneni vaikka olikin yhä erinomaista luokkaa. Kysely oli ensimmäinen, jossa mukana olivat myös Mehiläisen turvapuhelintoimintojen hankkimisen myötä tulleet kunnat ja niiden edustajat.

Tuloksia: Kuinka todennäköisesti suosittelet Stellan palveluita?

Graafi asiakkaiden suositteluhalusta

NPS- eli Net Promoter Score -luku voi olla mitä tahansa -100:n ja 100:n välillä.

 
– Palvelua kehuvat suosittelijat ovat tietysti parasta mitä voimme toivoa, joten tulokset ovat lupaavia. Meidän on nyt jatkettava kehitystyötä ja kuunneltava niitä ajatuksia, joita saimme paljon kyselyn avoimen palautteen kohdista. Onneksi meillä on niin paljon asiakkaita, jotka halusivat kertoa mielipiteensä, ja mahtavia työntekijöitä kentällä ja toimistossa mahdollistamassa tätä kaikkea, toimitusjohtaja Juhani Pälve kiittää.

 
* * *
 

Kolme kertaa kolmen kärki – näistä meitä kiitetään eniten

 
Kotihoito

  1. Hoitajien ystävällisyys
  2. Kotihoitopalvelun tuki kotona asumiseen
  3. Hoitajien ammattitaito

 
Kotisiivous

  1. Siivoojien ystävällisyys
  2. Siivouspalvelun kyky helpottaa arkeani
  3. Siivoojien luotettavuus

 
Turvapuhelin

  1. Palvelun olemassaolon tärkeys
  2. Palvelun kyky helpottaa asiakkaan arkea
  3. Helppokäyttöisyys

Lue kotihoidosta »

Kotihoidosta oikea ja luotettava apu arkeen – omien tarpeiden mukaan
Meiltä maksuton suunnittelukäynti ilman sitoumuksia