Stella ostaa oululaisen Kotihoito Pia Viitala Oy:n liiketoiminnan

 
Stella Kotipalvelut Oy ostaa Oulu–Kemi-alueella toimivan kotihoitoyritys Kotihoito Pia Viitala Oy:n liiketoiminnan. Liiketoimintakauppa on Stellalle jo toinen noin kuukauden sisällä, sillä 1.8.2017 astui voimaan Avoin yhtiö E. & R. Sundströmin liiketoimintakauppa Varsinais-Suomessa. Liiketoimintakaupat ovat osoitus Stellan strategian mukaista laajentumista valtakunnalliseksi toimijaksi.

Kotihoito Pia Viitala Oy:n liiketoimintakauppa kasvattaa Stella Kotipalvelut Oy:n vuotuista liikevaihtoa noin 1,1 miljoonalla eurolla. 1.11.2017 voimaan astuvan omistajavaihdoksen myötä Kotihoito Pia Viitala Oy:n henkilöstö jatkaa Stella Kotipalvelut Oy:n työntekijöinä ja asiakkaat siirtyvät Stellan asiakkaiksi. Perustaja Pia Viitala jatkaa Stellalla Pohjois-Suomen aluepäällikkönä

– Pohjois-Suomen ensimmäinen liiketoimintakauppa on meille merkittävä askel valtakunnallisessa laajentumisessamme. Tulemme jatkossakin vauhdittamaan kasvuamme myös yrityskaupoin. Kotihoito Pia Viitala Oy:n toimintatapa ja palvelutarjoama sopivat hienosti Stellan liiketoiminnan ja brändin alle. Perustaja Pia Viitala tuo arvokasta ammattitaitoa valtakunnallisestikin Stellan hoivapalveluiden kehittämiseen, Stellan toimitusjohtaja Juhani Pälve iloitsee kauppaa.

Stella Kotipalvelut Oy on pääomasijoittaja Intera Partnersin, Suomen Teollisuussijoituksen sekä toimivan johdon omistama kotona tuotettavien palveluiden palveluyhtiö. Stellalla on yli 180 kunta- ja yli 40 000 henkilöasiakasta terveyspalveluissa, kotisiivouksessa, lastenhoidossa ja turvapuhelinpalvelussa.

– Pia Viitala on henkilöstönsä kanssa tehnyt valtavan hienoa asiakastyötä Oulu–Kemi-alueella. Vastaavasti Stellalla on ollut Pohjois-Pohjanmaalla sekä laajemmin koko pohjoisessa Suomessa kiitelty rooli turvapuhelinpalvelun tarjoajana. Liiketoimintakaupan myötä voimme tarjota kokonaisvaltaiset kodin- ja terveydenhoidon palvelut sekä nykyisille että uusille asiakkaille, Stellan toimitusjohtaja Juhani Pälve toteaa.

Perustajayrittäjä Pia Viitala on tehnyt yli kymmenen vuotta ansiokasta työtä sosiaali- ja terveyspalveluiden parissa. Kotihoito Pia Viitala Oy tunnetaan Oulu–Kemi-alueella laadukkaista kotihoidon ja kotisairaanhoidon palveluista sekä erittäin hyvämaineisena työnantajana.

– Yrittäjänä minulle oli tärkeää, että nimeäni kantavalle yritykselle löytyi luotettava ja omat arvoni jakava uusi omistaja. Näen, että Stella on paras mahdollinen ostaja ja koti liiketoiminnalleni. Stellan tarjoamat resurssit sekä stellalaisten dynaaminen ja välitön asenne luovat hyvät kasvumahdollisuudet koko Pohjois-Suomessa, kommentoi Pia Viitala liiketoimintakauppaa.

Lue kotihoidosta »

Kotihoidosta oikea ja luotettava apu arkeen – omien tarpeiden mukaan
Meiltä maksuton suunnittelukäynti ilman sitoumuksia