Asiantuntijat kertovat: Näin valitset kotiisi sopivan pölynimurin

 
Imureita on monenlaisia, ja kotisiivouksen ammattilaiset tulevat tutuksi niiden kaikkien kanssa. Siksi jututimme asiantuntijoitamme siitä, mitä imurin hankinnassa kannattaa ottaa huomioon.

– Aina silloin tällöin joku asiakkaamme kysyy, minkälainen imuri hänen kannattaisi hankkia. Valitettavasti yhtä yleispätevää vastausta ei ole, sillä imureita on niin monia erilaisia, sanoo Kristiina Kieloaho Stellan kotisiivouksesta.

– Omaan kotiin parasta ratkaisua kannattaa aina lähteä etsimään omien tarpeiden ja oman kodin ominaisuuksien kautta.

Kristiinan mukaan ammattilainen pärjää millä tahansa ehjällä ja imukykyisellä laitteella, mutta itse omaa kotia siivotessa on tietysti mukavaa, jos imuroimisen aloittamiseen ei ole suurta kynnystä.

– Tärkeitä asioita ovat esimerkiksi imurin säilytyspaikka, liikutettavuus ja melutaso. Arjen puhtauden ylläpidossa on oleellista, että imurin saa helposti käyttöön, sitä on näppärä liikutella ja siedettävä kuunnella. Silloin imuriin tarttuminen sujuu paremmilla mielin ja ehkä useamminkin, Kristiina tietää.
 

 
Näillä kysymyksillä voi kartoittaa omia tarpeita ennen imurin ostamista:

  • Onko kotona lemmikkejä?
  • Onko kotona allergioita?
  • Minkälaisia mattoja kotona on? Onko kokolattiamattoa?
  • Miten koti on kalustettu? Onko huonekaluja paljon?
  • Onko johto riittävän pitkä, että imurilla yltää joka paikkaan?
  • Pitääkö imurin olla erityisen hiljainen?
  • Minkälaisissa tiloissa imuria pitää pystyä liikuttamaan?
  • Minkälaiset suodattimet imurissa on?
  • Kuinka usein pölypussi vaihdetaan tai suodatin putsataan?
  • Miten imuria säilytetään?
     

Pölypussillinen imuri on imurin arkkityyppi

Pölypussillinen imuri

Laite, joka tulee ensimmäisenä mieleen sanasta imuri: pyörillä kulkeva pölynnielijä, jossa on teleskooppiputki, automaattisesti sulkeutuva pölypussi ja sisään kelautuva sähköjohto. Tällaisia suurin osa imureista on ollut jo 1960-luvulta lähtien.

– Turvallinen valinta oman kodin imuriksi, kunhan kiinnittää huomiota imukykyyn, suodatukseen ja ulottuvuuteen. Osa malleista on todella hiljaisia, joten oikealla valinnalla voi imuroinnista tehdä myös korville miellyttävää touhua. Pientä lisävaivaa siivoamiseen tuo tietysti se, että pölypusseja pitää muistaa ostaa ja vaihtaa, kertoo Stellan kotisiivouksista Tampereella vastaava Raija Remes.

SOPII Kotiin kuin kotiin.
 

Pölypussiton imuri on hyvä vaihtoehto pölypussilliselle imurille

Pölypussiton imuri

Pölypussin sijaan pölypussiton imuri kerää roskat säiliöön, jossa nopeasti ilmaa pyörittävä sykloni erottelee ne ilmasta keskipakoisvoiman avulla. Pölypussittomat imurit ovat olleet markkinoilla laajalti 1990-luvulta lähtien, ja niistä on tullut hyvin suosittuja.

– Monet näistä ovat tehokkaita ja helposti liikuteltavia vaihtoehtoja kodin imuriksi, ja monet ovat myös tyylikkään ja jopa mukavan villin värisiä ja näköisiä. Jotkut valitsevat mieluummin vähemmän äänekkään imurin, mutta toisaalta pölypussittomuus tarkoittaa, että kone on aina käyttökunnossa riippumatta siitä, mitä ostoslistalle onkaan muistanut laittaa, sanoo Heidi Nivala Oulusta.

SOPII Kotiin kuin kotiin, varsinkin jos imuri on mahdollista tyhjentää ulkona.
 

Varsi-imuri on kätevä pikaimuri

Varsi-imuri

Rikkaimureiksikin kutsutut varsi-imurit ovat yleensä käytössä keittiössä päivittäisessä pienten roskien keräyksessä. Niiden etuna on johdottomuus, sillä imuri pärjää latausasemasta irrallaan niin pitkään kuin akussa riittää virtaa. Teknologian kehittyminen on tehnyt varsi-imureista tehokkaita ja akultaan kestäviä: pienessä kodissa ne saattavat olla jo ainoita tarvittavia imureita.

– Kunnon siivoukseen tarvitaan kunnon imuri, joten imuteho, akun kesto ja oman kodin tarpeet ovat merkittäviä tekijöitä siinä, mihin varsi-imuri riittää ja mihin ei. Suuremmassa asunnossa pitää luottaa vielä muihin vaihtoehtoihin, näkee Kristiina Kieloaho.

SOPII Rikkaimurina mihin tahansa kotiin – tehokkaimmat mallit myös ainoaksi imuriksi pieniin koteihin.
 

Robotti-imuri tekee työtään kelloon katsomatta

Robotti-imuri

Itsekseen käyttäjän valitsemaa aluetta imuroiva pyöreänmallinen robotti on tuttu näky yhä useammassa kodissa. Robotti-imuri osaa liikkua huonekalujen lomassa ja poimia säiliöönsä roskat sekä palata tukikohtaansa lataamaan akun ja tyhjentämään roskasäiliön.

– Tekniikka on kehittynyt hienosti, ja robotti-imuri onkin nykyään mukava lisä kodin siivousvälinevalikoimaan. Se ei kuitenkaan mahdu joka paikkaan eikä korvaa perinteistä imuria, sillä joskus imurointia kaipaavat myös esimerkiksi kalusteet, sanoo Heidi Nivala.

SOPII Kotiin kuin kotiin automatisoiduksi apuriksi tavallista imurointitarvetta vähentämään, kunhan kotona ei ole imurista ärsyyntyviä kotieläimiä.
 

Keskuspölynimurissa ei tarvitse raahata mitään laitetta perässä

Keskuspölynimuri

Kiinteästi rakenteisiin upotettu imuri, josta yleensä näkee pelkästään seinissä olevat, kannelliselta pistorasialta näyttävät imupisteiden luukut. Huoneesta toiseen tarvitsee kuljettaa vain teleskooppiputkea ja letkua, jonka voi kiinnittää mihin tahansa imupisteeseen. Letkun kytkeminen käynnistää imurin yleensä automaattisesti. Pölyt keräytyvät esimerkiksi kodinhoitohuoneessa olevaan säiliöön, jossa roskat erotetaan ilmasta syklonin avulla.

– Keskuspölynimuri on parhaimmillaan isossa kodissa, jossa kerroksia on kolme tai enemmän ja kerrosten välillä on mukavampi kantaa kevyempiä välineitä, varsinkin kun oppii kahmimaan letkun kainaloon itselle mieluisalla tavalla. Keskuspölynimuri on myös hiljainen ja sisäilman kannalta laadukas vaihtoehto, sanoo Raija Remes.

SOPII Isoon kotiin erinomainen vaihtoehto. Voidaan asentaa myös jälkiasennuksena.
 

Erikoisimureilla on monenlaisia käyttötarkoituksia

Monitoimi- ja erikoisimurit

Erilaisiin käyttötarkoituksiin suunnitellut monitoimi- ja erikoisimurit ovat tehokkaita välineitä esimerkiksi eteisen tai auton imurointiin tai kodin remontoinnin siivouksiin. Tavalliseen siivoukseen löytyy usein sopivampi vaihtoehto muista imurivaihtoehdoista, mutta jollekin monitoimi-imuri voi toimia myös kodin tavalliseen imurointiin. Esimerkiksi allergiakodeissa voidaan käyttää vesisuodattimella varustettua erikoisimuria.

– Monitoimi-imureita on monenlaisia, joten näistä on vaikea sanoa yhtä, yleispätevää ohjetta. Ostaessa kannattaa omien tarpeiden lisäksi tutkia tarkasti, mitä valmistaja ja myyjä kertovat imurista sekä selvittää imurin käyttäjien kommentteja esimerkiksi verkkokauppojen tuotesivuilta, vinkkaa Kristiina Kieloaho.

SOPII Monenlaisiin puhdistustarpeisiin kodin sisätiloista autotalliin.
 

 
* * *
 

Stellan kotisiivouksilla on 100 %:n tyytyväisyystakuu

Valintaa tehdessäsi muista myös…

Yleensä imurin ostaja päätyy valitsemaan joko pölypussillisen tai pölypussittoman tavallisen imurin. Niissä löytyy ominaisuuksiltaan kaikenlaisia vaihtoehtoja eri hintaluokissa niin, että ostopäätöksen tekeminen voi olla hankalaakin. Kun jäljellä on enää muutama tasaväkinen vaihtoehto, voisi ratkaisevaa eroa etsiä vielä näistä kahdesta seikasta:

– Suodattimet ja suulakkeet ovat molemmat tärkeitä ja hyödyllisiä. Suodattimet ja niiden suodatuskyky auttaa pitämään pölyn imurin sisällä, jotta imuroitu pöly ei pääse pöllähtämään takaisin huoneilmaan. Lisäksi oman kodin matoille olisi hyvä olla oikeanlaiset suulakkeet, joten niitäkään ei kannata sivuttaa olankohautuksella, Raija Remes sanoo.

Tilaa kotisiivous »

Tiesitkö, että Stellan siivouksiin saat aina 100 %:n tyytyväisyystakuun?
Jos et ole tyytyväinen työmme jälkeen, korjaamme puutteet maksutta.